Toivotaan. Harvassa ovat kuitenkin jalkapallomaailmassa olleet ne tapaukset, jossa valmentajanvaihto olisi jotenkin sormia napsauttamalla yhtäkkiä kääntänyt asioita dramaattisesti parempaan suuntaan. Voisi kuvitella, että erityisesti vieläpä Bielsan överi-kokonaisvaltaisen systeemin "raunioille" olisi liki mahdoton kenenkään, oli kaveri sitten millainen Pep Klopp tahansa, tulla kehittämään uutta pohjaa, varsinkaan loppukaudesta, kesken kiihkeimmän otteluruuhkan.
Vaikka tuolla aiemmin ilmaisinkin innostukseni todennäköistä uutta valmentajanimeä kohtaan, niin minkäänlaisiin pikapelastuksiin en siis juurikaan usko. Kaikkein mieluimmin olisinkin nähnyt Bielsan vievän tämän kauden loppuun, kävi sitten miten kävi. Uskoisin, että Bielsa olisi itse sitten kesällä vetänyt omat johtopäätöksensä, myöskin siinä tapauksessa, että olisimme välttäneet putoamisen ja päättänyt olla joka tapauksessa tekemättä jatkopaperia. Nyt näistä potkuista jäi kyllä itselle ja ilmeisesti aika monelle muullekin varsin kitkerä maku. Noh, ainakaan se ei ole Bielsa, jonka alaisuudessa sitten putoamme, jos putoamme. Siltä "tahralta" hän nyt ainakin säästyy. Nolointahan muuten tässä koko kuviossa olisi se, että vielä Bielsan korvaajakin saisi pikapotkut, jos emme sarjassa onnistuisi säilymään.