Leeds - Man Utd su 20.2.2022 klo 16.00 vkisa

Lopputulos Leeds 2-4 Man Utd, maalintekijät Rodrigo ja Raphinha. Tappio tästä oli alun perinkin todennäköinen mutta neljä maalia omiin kotona on liian paljon. Jos Bielsa ei saa puolustusta korjattua niin sitten ollaan kyllä sen varassa ettei sijoilla 16-18 majailevat ota loppukiriä. Nykyään pitää tehdä 4-5 maalia jotta pisteisiin on mahdollisuus, ja lisäksi luottaa siihen että vastustaja toheloi omat maalipaikkansa.

Parin viikon takainen 8 pisteen ero nyt 5 pistettä ja maaliero huomioiden 4. Edessä pari "varmaa" tappiota eikä paljon helpotu sen jälkeenkään. Puolustuksellisesti ollaan ihan pohjasakkaa koko Valioliigassa.

Seuraavaksi sitten Liverpool vieraissa keskiviikkona 23.2. klo 21.45. Tästä voi olla luvassa kaikkien aikojen suurin tappio, riippuen käytännössä siitä säästeleekö Liverpool sunnuntaista liigacupin finaalia varten vai päästeleekö täysillä. Ottelua totuttuun tapaan erotuomaroiva Klopp jo ehti totemaan ettei ole mitään syytä säästellä viikonloppua varten. Käytännössä tässä on kyse ainoastaan siitä monellako maalilla Liverpool voittaa, varsinkin kun ovat nyt uudestaan mukana mestaruustaistossa. Liverpool selvisi säikähdyksellä viikonloppuna Norwichia vastaan, ja se tuoreessa muistissa ovat varmasti valmiina alusta asti. Ja joo, kunpa olisinkin väärässä.

Rich (BB code):
                                                              1X2  Lt   Mt   Pt   Krs   Yht    Avg    Viimeiset 5
 1. (-  1.) smithnjones     1-2  Raphinha                     +5   +2   +3  +10    29   221    7.6     3   4   2   2  10
 2. (-  2.) LUIGI           1-1  Raphinha                      0   +1   +3   +4    28   212    7.6     2   3  10   1   4
 3. (-  3.) Joke            2-2  Rodrigo, James                0   +3   +3   +6    29   194    6.7     4   2  12   1   6
 4. (-  4.) Sir_Edwin_Gray  1-2  Harrison                     +5   +2    0   +7    29   187    6.4     1   3   7   1   7
 5. (  6.) Peacock         1-3  Rodrigo                      +5   +3   +3  +11    28   182    6.5     2   3   7   2  11
 6. (  5.) AClarke         0-3                               +5   +2    0   +7    29   180    6.2     2   4   1   1   7
 7. (-  7.) aaPee           2-1  Rodrigo, Harrison             0   +2   +3   +5    29   167    5.8     4   2   2   0   5
 8. (-  8.) malja           1-1  James                         0   +1    0   +1    28   160    5.7     -   3   7   1   1
 9. (-  9.) Bussche91       0-3                               +5   +2    0   +7    29   158    5.4     2   3   5   1   7
10. (- 10.) joppe           1-0  Raphinha                      0    0   +3   +3    29   150    5.2     4   3   2   1   3
11. (- 11.) ...e            2-1  Rodrigo 2                     0   +2   +3   +5    29   138    4.8    11   2   0   0   5
12. (- 12.) tc              1-1  Harrison                      0   +1    0   +1    21   133    6.3     3   4   7   2   1
13. (- 13.) Vessu           2-1  Raphinha, James               0   +2   +3   +5    23   130    5.7     8   2   -   1   5
14. ( 15.) Lobo            0-2                               +5   +1    0   +6    28   126    4.5     8   1   1  -1   6
15. ( 13.) Madeley         1-1  Klich                         0   +1    0   +1    29   125    4.3     9   3   4   0   1
16. (- 16.) Castaway        2-2  James, Rodrigo                0   +3   +3   +6    29   120    4.1     2   1   0   0   6
17. (- 17.) Raimo           1-0  Harrison                      0    0    0    0    24   112    4.7     -   1   0   1   0
18. (- 18.) KakeJ                                                                  24    94    3.9     6   -   1   -   -
19. (- 19.) Manaaja         3-2  Klich, James, Struijk         0   +2    0   +2    24    94    3.9     4   2   2   1   2
20. (- 20.) Bielsaball                                                             13    73    5.6     -   -   -   2   -
21. (- 21.) Don             1-0  Rodrigo                       0    0   +3   +3     4    13    3.3             9   1   3

1X2 = Voittaja, Lt = Lopputulos, Mt = Maalintekijät, Pt = Kierroksen pisteet, Krs = Kierroksia pelattu, Avg = Pisteitä/kierros

Veikatuimmat maalintekijät:
Rodrigo 7
James 5
Raphinha 4

Keskimääräinen veikkaus: 1.21 - 1.47
Pisteitä keskimäärin: 4.74
Kierroksen maksimipisteet: 19
 
Back
Top