Ongelmia tiedossa! [ja ongelmat selvitetty]

Raimo

Member
Tänä aamuna sain e-mailin YUPAPA nimiseltä henkilöltä, joka on tähän asti järjestänyt ystävällisesti sivustoni hostauksen. YUPAPA siirtyy käyttämään uutta serveriä, joka sijaitsee Atlantassa. Valitettavasti tämä merkitsee sitä, että kaikki ilmaiset kotisivutilat suljetaan vaiheittain. FTP lopettaa toimintansa 1.4 ja koko tunnus suljetaan 4.3, mikäli en siirry maksavien asiakkaiden joukkoon. YUPAPAn halvin paketti kustantaa $6,9 kuukaudessa, joka on mielestäni kohtuuttoman kova hinta ottaen huomioon serverin sijainnin ja mm. YUPAPAN tarjoaman kaistankäytön, joka on nykyään rajoitettu 1GB/kk.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sivut olisi saatava siirrettyä jonnekin muualle mahdollisimimman nopeasti (vähintään viikkoa ennen sulkeutumista). Olenkin nyt miettinyt oman kotimaisen sivutilan ja domainin hankkimista (maksaa halvimmillaan ~60Ä/vuosi). Internet-liittymien mukana tulevat sivutilat eivät yleensä tule kysymykseen, koska tämä keskusteluforum tarvitsee tuen omille skripteille, jota noissa levytiloissa ei yleensä anneta. Toki muut sivuston osat voidaan sijoittaa muualle, mutta siitäkin huolimatta tarvitsen ~10MB kohtalaisen nopeaa tilaa, joka tukee omia cgi-skriptejä.

Onko kenelläkään ehdotuksia mitä asian suhteen teen? Jos joudun ostamaan tilan domainin kanssa, onko teillä ehdotuksia domainiksi? (ilmeisesti com, net ja org päätteet ovat saatavilla)
 

Sam

Member
Ainakin Tokelaun saari tarjoaa ilmaiseksi .tk päätettä. Sieltä voi ohjata sivut haluamaansan url:ään. Lisää tietoa: www.dot.tk.

mm. seuraavat ovat vapaana:
LEEDSUTD.TK
LEEDSSITE.TK
LEEDSCLUB.TK

Tuosta vielä sen verran, että olen itse rekiteröitynyt tuonne ja aivan hyvin toimii. Tuohon hostingiin ei ole paljoa kommentoitavaa, varmaan muilta foorumeilta löytyy jotain apua/kokemuksia?!

Jos ei muuta paikkaa tälle foorumille löydy, niin minä voisin ehkä järjestää cgi:tä tukevan tilan... :)
 

Raimo

Member
Joo, tuo .tk tunnuksen mahdollisuus olikin jo tiedossa. Lähettelin tässä jo pari anelevaa e-mailia muutamalle web-hosting palveluita tarjoavalle yritykselle. Ongelmanahan tuossa on juuri se, että pelkkää sivutilaa on vaikeaa saada edullisesti. Yleensä kun nuo paketit sisältävät domainin, sähköpostilaatikoita, statistiikkaapalveluita yms., jotka eivät ole minulle välttämättä tarpeellisia.

Saas nähdä löytyykö sopivaa pakettia. Ei tuo 60Ä vuodessa ole kuitenkaan kovinkaan paha hinta, jos vain toimintavakaus on hyvää luokkaa.

Ja muista foorumeista, ainakin muroBBS on tutkittu läpi moneen kertaan  ;)
 

Sam

Member
Mulla on kokemuksia ainoastaa www.websign.fi, joka on kyllä edullinen. En ole tarkemmin tutkinut kaistaleveyksiä yms. Mutta on se hintansa väärti :)

Tuossa googlella katsoin, ja ainakin http://www.netfirms.com/ ja http://www.free-php-hosting.com/ löytyi. En tiedä sitten mitä nuo on "miehiään" ?

Mutta yksi asia näyttää loistavalta, Leeds - Blackburn tilanteessa 2-0  :D :) ;D
 

Raimo

Member
Joo, kyllä olen tutkaillut lähes kaikkia mahdollisuuksia ja Daug on eräs erittäin mielenkiintoinen sellainen. Edistystä tapahtuu varmankin vasta viikon loppupuolella, kunhan ensin kerään vähän kokemuksia noista hosteista. Sivutilanhan saa käyttöön sitten tarvittaessa ihan muutamassa päivässä tai joissain tapauksissa jopa tunneissa.

Ilmeisesti siirrän sivuston 29. päivä (ei passaa jättää ihan viime tinkaan ;-) tai mikäli asia edityy odotettua nopeammin, niin jopa ensi viikon alusta. Tämä aiheuttaa luonnollisestikin katkoksen, jonka pituudesta ei ole vielä tietoa. Puhutaan kuitenkin tunneista, koska kaikkien skriptien toimimaan saamiseen yms. menee aikaa.

Harmittaavaa tässä on juuri se, että koko account tuhotaan 3.4, jolloin tähän osoitteeseen ei jää edes uudelleenohjausta. Joten mitä nopeammin muutos saataisiin tehtyä, sitä parempi.

 

Raimo

Member
Koska vastausta daug.netiltä esittämiini kysymyksiin ei tunnu tulevan, kaikkein todennäköisimmin sivut tullaan sijoittamaan Neutechin varsin luotettavalle palvelimelle.

Pakettiin kuuluu myös domain, jonka miettimisessä tarvitsen apuanne. Domainin tulisi olla lyhyt ja iskevä ja se tulee olemaan päätteeltään joko .com, .org tai .net.

Eli ehdotuksianne kaivataan. Tällä hetkellä sivuston varsinainen nimi, "Leeds United Finnish Supporters Place" ei tule edes mitenkään esille sivuston grafiikassa, joten voit jopa keksiä kokonaan uuden nimen! Nimi voi olla lyhenne (kuten esim. www.luscos.com / Leeds United Supporters Club Of Scandinavia) tai joku muu vastaava sana/ilmaus joka tuo heti mieleen Leedsin. Nimi saisi kuitenkin olla kansainvälinen, jotta sivuille eksyvät ulkomaalaiset Leeds United fanit tajuavat sivuston idean. (linkkejä tänne löytyy monilta englanninkielisiltä sivuilta)
--
Alle Castawayn mietteitä domainista:

Mitä tulee domain-nimiin, yli kymmenkirjaimisia domain-nimiä pitäisi välttää, koska ihmiset eivät vain muista niitä ulkoa. Domainin myöskään tulisi olla liiaksi suunnattu tietylle yleisölle (esim. suomenkielinen domainnimi, josta saavat selkoa vain suomea ymmärtävät). Kannattaa ehdottomasti suosia "kolmea suurta" tld-päätettä (.com, .net ja .org), koska muut vaikuttavat näiden rinnalla lähinnä halvoilta ratkaisuilta,
tyyliin "kun ei muutakaan saatu". Tämä vaikuttaa myös sivuilla kävijöiden ennakkoasenteisiin. "Kunnon" domain-nimestä kannattaa maksaa, koska se vain näyttää paremmalta.
---

Kesän aikana tavoitteena on saada ensinnäkin sivustot täydelliseen kuntoon sisällöllisesti. Tämän jälkeen saattaa tulla myös muita muutoksia. Sivuston nimi pitäisi saada jotenkin näkymään grafiikassa ja mielessä on myös ajatus, että sivuista saataisiin skaalautuvat. Mutta nämä ovat vasta tulevaisuutta. Nyt vain ideoimaan sivustolle nimeä ja domainia. Kaikenlaiset ehdotukset ovat tervettulleita!

ja domainien saatavuutta voi testata vaikka täällä:
http://www.neutech.fi/tarkista.php
 

Sam

Member
Heitetään nyt jotain ehdotuksia  ::)
lu-finland.com
leedsfinland.com
finleeds.com
finlufc.com
lufc-sf.com
...

ps. www.sigmatic.fi
 

Raimo

Member
Noniin. Toivottavasti porukat löytävät nyt tiensä tänne. Siirtotyössä meni odotettua kauemmin, koska minulla oli muutama pieni tekninen ongelma. Onnistuin hävittämään muutamia vanhoja uutisia, mutta eipä tuo maailmaa kaada (itseasiassa olivat hävinneet jo vanhalta palvelimelta...)

Toivottavasti kaikki toimii kuten pitääkin. Ongelmista voi kirjoitella tähän tai lähettää postia webmaster@lufc-finland.com
 

Sam

Member
:D  :)  ;D  ;)
Loistavaa!

Itse vetäydyn viikoksi pois foorumilta. Suunnistan illalla kohti Hollantia  (tulee myös katsottua ottelu Vitesse-Ajax) :)
Jos ei tänään enää palata, niin sitten manu murskajaisten jälkeen ;)
 
Top